Poliittisessa päätöksenteossa omana MUST-juttunani on ollut päätöksenteon ja sen prosessien avoimuus ja läpinäkyvyys. Työsarkaa riittää, kun perinteisen, ehkä jopa ummehtuneenkin päätöksentekokulttuurin tilalle tuuletetaan avoimuutta sekä ennen kaikkea lisätään aktiivista vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa.

Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa minut valittiin Kylmäkosken kunnanvaltuustoon ensimmäisenä Vihreänä valtuutettuna. Kylmäkoski liittyi Akaaseen 2011 ja sen myötä valtuustokausi jäi vajaaksi.

2012 kunnallisvaaleissa valittiin Akaan uusi kaupunginvaltuusto, jossa minäkin kaupunginvaltuutettuna istun.

Paikallispolitiikassa sydämen asioita minulle ovat olleet sosiaali- ja terveyspalvelut. Olen perusturvalautakunnan jäsenenä päässyt vaikuttamaan kaupunkimme sosiaali- ja terveyspalveluihin, niiden tarjontaan ja kehittämiseen. Kuntien taloudelliset haasteet näkyvät erityisesti sote-puolella, jossa jokaisen euron venyttäminen saa usein aikaan vain sen, että kustannukset kasvavat moninkertaisesti ja jalkoihin jää aina joku, usein heikoimmassa asemassa oleva. Siksi uskallan olla pikkuriikkisen toiveikas sote-uudistuksen suhteen, vaikkakin nykyisellään monikanavaiseen rahoitusjärjestelmään ei ratkaisua saadakaan. Ilman rahoitusjärjestelmän uudistamista uudistus jää raakileeksi.

Työssäni erityisopettajana olen saanut seurata läheltä sitä ahdinkoa, jota perusopetuksesta säästäminen on saanut aikaan. Nyt yliopisto-opintojeni jatkuessa, olen useaan otteeseen nähnyt myös korkeakouluopetuksen taloudellisen kurimuksen. Erityisen harmissani oen siitä, kuinka rahoitus, se vähäinenkin, jaetaan tiedekuntien ja -alojen kesken eriarvoisesti.

Kuten ei kunnilla, ei Suomellakaan ole varaa säästää koulutuksesta -päinvastoin!